Satunnaisia asioita Jurassic Islandista

Ihan ensialkuun pitää painottaa, etten tykkää ajatuksesta, että ”Random mudihtava peliprojekti” olisi nimeltään ”Jurassic Island”, mutta se nyt vaan on paljon kuvaavampi ja järkevämpikin, joten jatketaan sillä parempaan ehdotukseen asti.

Pelin kielenä toiminee englanti. Englannin kirjoittaminen tai puhuminen ei taitu minulta mitenkään superluontevasti, mutta enimmäkseen se johtuu harjoituksen vähyydestä, joten jospa lopputuloksesta saisi kuitenkin jotenkin selvää. Tärkein syy tuon todellisen toisen kotimaisen käytölle löytyy komentoparserista: peliä pelataan kirjoittamalla komento ja se taas suomenkielen taivutusmuotojen kanssa tekee asioista vähän turhan mutkikkaita.

Hyvä juttu olisi jos valmiissa pelissä olisi mahdollisuus tehdä omia käännöksiä ja siten pelata haluamallaan kielellä.

Se toinen kieli, ohjelmointisellainen, on vielä päättämättä. PHP:n ja Javascriptin yhdistämällä voisi tehdä suoraa selaimessa toimivan pelin, mikä todennäköisesti olisi helpoin ratkaisu myös potentiaalisen pelaajan kannalta. Tekisi vain samalla mieli käyttää vaihteeksi jotain muuta kieltä.

Avoin vai suljettu lähdekoodi? Pidän avoimesta lähdekoodista, mutta en ole sellaista koskaan tuottanut, enimmäkseen ujouden vuoksi. Tietysti jos käytössä olisi PHP ja Javascript, niin koodi olisi joka tapauksessa osittain avointa, joten siinä mielessä voisi olla se ja sama kokeilla avointakin lähdekoodia. Voisipa sitten muut tehdä omia parannuksiaan.

Kuka se pelaaja sitten on? Jaa-a, lähinnä pyrin tekemään itseäni viihdyttävän pelin. Jos muita pelaajia löytyy, oletan heidän koostuvan aikuisista ihmisistä joilla voi olla jonkinsorttista mud- tai erityisesti foorumiroolipelitaustaa.

Haluan peliin muista vastaavista poikkeavan painopisteen. Pelissä on kyllä kyse myös selviytymisestä, mutta sen tulee olla pohja sille seikkailulle, mitä pelaaja tulee paikkojen tutkimisen yhteydessä kokemaan. Pelihahmosta ei pitäisi kuuna päivänä tulla ”viidakon kuningasta” vaan pikemminkin miltei näkymätön tutkija. Tietysti muilla hahmotyypeillä tavoitteet voivat vaihdella, mutta missään nimessä en halua tästä mitään taistelupainotteista peliä.

Kovasti jo tekisi mieli alkaa suunnitella järjestelmää, hahmotella hitpointseja ja puntaroida vahinkopisteitä, mutta koetan toistaiseksi työntää sen mahdollisimman etäälle tulevaisuuteen. Ensiksi pitää löytää sopiva näkökulma jonka ympärille se pelin pohjalla toimiva järjestelmä rakentuu, eikä toisinpäin.

Eräs tärkeä kysymys moninpelissä on tietysti pelaajien keskeinen vuorovaikutus. Teoriassa pelillä voi olla kymmeniäkin pelaajia samaan aikaan, joten kommunikaation ja kaupankäynnin tulee sujua luontevasti. Kiva olisi tietysti myös nähdä missä ne kaverit oikein viipottavat. Mitä muuta? Jonkinlaisia yhteistyötapahtumia ainakin voisi olla, esimerkiksi jonkin alueen sillan kunnostaminen mikä nopeuttaisi kaikkien liikehdintää alueella. Ehkä sitten tulvan tai muun haaverin myötä silta voisi jälleen romahtaa ja näin vaatia uutta tapahtumaa. Tietysti tuollaiset asiat pitää hoitua johonkin pisteeseen asti myös yksin, sillä enhän minä peliin muita pelaajia odota. 😉

Kunhan projekti alkaa hahmottua paremmin, siirryn vähän järkevämpiin asiakokonaisuuksiin kirjoituksissa tällaisten häröpallojen sijaan, mutta toistaiseksi mennään miltei tajunnanvirran viemänä.

Share This:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.