Jonkin sortin avautuminen asioiden mielekkyydestä

Tavallaan pakoilen parhaillaan velvollisuuksia ja tavallaan sitten taas lämmittelen niiden pariin siirtymistä varten. Opinnäytetyötä pitäisi edistää ihan hirveästi, erityisesti teoriaosuutta. Aihe on kiinnostava (eli käsittelee pelikehitystä) ja tykkään tekeillä olevista asioista niin paljon, että toivon jonain päivänä kehittäväni prototyypistä ihan oikean pelin. Motivaatiota ei siltikään ole, ei teoriaosuuteen eikä oikeastaan edes käytännön osuuteen.

Tärkein ongelma on oma suhtautuminen kouluun. Se ei ole positiivinen. En olekaan opiskelija. En kadu että tämän havainnon tekemiseen meni näin tolkuttoman kauan, mutta kyllähän sitä välillä pohtii, että mitä jos olisi viimeistään lukiossa hoksannut, että tämä ei ole minun juttu. Aikataulupaineet ja etenkin kotihommat pyyhkivät oppimisesta syntyvällä riemulla pöytiä ja jopa niistä sydäntä lähimpänä olevistakin aiheista tulee vastenmielisiä.

Tietysti kaiken taustalla on henkilökohtaiset ongelmat. Pitäisi vain ottaa opiskelu työnä ja muistuttaa joka välissä itseään, että työn ei tule olla hauskaa. Niinhän monet monet muut tuntuvat tekevän. Minusta vaan erityisesti työn kuuluu olla hauskaa. Tai ei ehkä nyt hauskaa hauskaa, mutta koko ajan palkitsevaa. Monesti palkkio syntyy siitä, että kulloisellakin askareella on todellinen merkitys. Koulun tehtävät ovat aivan liian usein täysin merkityksettömiä, pelkkiä jäänteitä ajalta jolloin koulunkäynti oli valmistautumista aikuisuuden ilottomuuteen.

Noh, nyt kun tämä on päästetty ulos systeemistä, on varmaan sopiva hetki palata kirjoittamaan opinnäytetyön raporttia.

Share This:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.