Fiiliksiä Overwatchista

Overwatch on mm. Diablo-pelisarjasta tunnetun Blizzardin ensimmäinen uusi ip pieneen (tai ei edes niin pieneen) ikuisuuteen. Se on moninpelattava räiskintä, minkä ote on lähempänä Team Fortress 2:sta kuin Battlefieldiä.

En yleensä osallistu betoihin ellei sitten kyseessä ole vastustamaton Early Access -peli, mutta Overwatchin kohdalla päädyin tekemään poikkeuksen. En edes pidä moninpelattavista räiskinnöistä, mutta upea graafinen tyyli houkutti mukaansa virtuaalisille kunnian kentille.

Laajennetun viikonlopun kestäneen betan aikana ongelmia ei ilmaantunut kuin yhtenä aamuna, silloin yhteyspätki, muut pelaajat olivat näkymättömiä ja jossain vaiheessa oma asekin oli näkymätön.

Helvetin hauskaa oli ja kerkesinkin pelata itseni 13-14 tasolle. Valtaosa peleistä kului Widowmakerillä, joka on englantia ranskalaisittain puhuva tarkka-ampujatar eli miltei kuin minulle luotu hahmo. Todella mukava hahmo pelata, millään muulla hahmolla en tainnut onnistua yhden laukauksen tappoihin. Muita enemmän toimintaa nähneitä hahmoja olivat raketteja syöksevä Pharah ja Mercy.

Miltei kaikki kentät olivat erinomaisia. Kokoajan tietää minne pitää mennä ja kokoajan voi luottaa siihen, että sinne myös pääsee ilman sokkeloihin eksymisiä. Jopa ensimmäisillä pelikerroilla kartat tuntuivat selkeiltä vaikka enemmän niistä tietysti saakin irti vasta tutustumisen jälkeen. Ainoa huompi kenttä oli se yksi Gibraltarilla, missä hyökkäävä osapuoli joutuu heti alussa tappolaatikon sisään ja yleensä myös jumiutuu sinne minuuteiksi.

Se mikä minua pelissä hirvittää, on sen hinta: 39,90 € on aika paljon pelistä jota oli kiva pelata erä tai pari muutaman kerran päivässä. Kuinka kauan tuota jaksaisi pelata? Viikon? Pari viikkoa? Edes levelupit eivät tuo mitään muuta kuin uusia skinejä, moikkauksia ja sen sellaisia, joten varsinaisesta pelillisestä kehityksestä ei voida puhua. Meta tietysti kehittyy ja se vasta pelottavaa onkin: voiko Overwatchin pariin enää palata parin kuukauden päästä jolloin minulla mahdollisesti olisi varaa hankkia peli? Tällä hetkellä veikkaan, että pelaajien taitotasojen luokittelusta jo pari kuukautta myöhässä tuleville tulee aika kylmää kyytiä.

Tietysti pitää muistaa, että kyseessä on kuitenkin Blizzard. Diablot, WoWit, Hearthstonet sun muut eivät olleet mitään vahinkoja, joten eiköhän siellä ole varauduttu tulevaisuuden varalle.

Share This:

TJI: Kommunikaatio

Värkkäilin huvin vuoksi aamutuimaan javascriptillä chat-hässäkkää ja siitä sitten päädyin pähkäilemään pelaajien välistä kommunikaatiota pelissä.

Keskustelu tapahtuu radiopuhelimen avulla. Oletuksena kantama kattaa vain osan saaresta, mutta jossain keskeisessä paikassa on toistin, jolla sitten voidaan tavoittaa miltei kaikki radiopuhelimet saarella. Katvealueita tietysti voi olla ja aina on mahdollista, että toistin menee syystä tai toisesta epäkuntoon, joten yleinen keskustelu saattaa silloin tällöin hävitä käytettävistä. Rikkoutumisia ei tietenkään saa tulla liian usein tai muuten epäluotettavuus ajaa pelaajat vaihtoehtoiseen keskustelutapaan.

Radiopuhelinten lisäksi äänellä on kantama. Puhe kuuluu vain n yksikön päähän selvästi ja sen jälkeen tekstiin ilmestyy randomkirjaimia alkuperäisten tilalle ja lopulta ei niitäkään. Ajatuksena on, että myös radio voi rikkoutua tai akut tyhjentyä ja sen jälkeen pelaaja on pelkän äänen varassa. Jos hätä tulee, ei apua voi pyytää muuten kuin toivomalla, että joku toinen hoksaa katoamisen ja tekee siitä ilmoituksen. Ilmoituksen avulla sitten halukkaat voivat lähteä etsimään kadonnutta kollegaa ja näin saada ekstrapisteitä.

Mutulla pelaajan satunnainen, mutta looginen eristäminen voisi auttaa luomaan selviytymistarinoita. Sinä olet joutunut pulaan: ensiksi hyökkäsi velociraptor  ja sitten ilmeni, että vara-akku jäi ottamatta matkaan ja pilvisen sään takia aurinkopaneeli ei ole toimiva ratkaisu. Pimeäkin alkaa tulla, eikä kukaan vastaa huutoihin. Ainoa kylmässä yössä lämmittävä asia on toivo siitä, että joku on huomannut sinun radion vaienneen. Aamuyöllä toivo alkaa jo olla mennyttä, mutta juuri silloin jostain kuuluu huuto. Siitä ei saa selvää, eikä huutajaa voi tunnistaa, mutta alat huutaa takaisin. Hetki hetkeltä äänet lähestyvät ja lopulta kasvuston lomasta ilmestyy huolestunut kollega vara-akun ja ensiapupakkauksen kanssa. Peli ei sittenkään ole menetetty. Tuollaisia selviytymistarinoita.

Share This:

David Kushner: Masters of Doom

En koeta tehdä mitään kunnollista kirja-arvostelua, kokoan vain sekalaisia ajatuksia tähän. Ajatukset ovat peräisin väsyneestä mielestä, joten ajoittaista pätkimistä voi olla havaittavissa.

Masters of Doom on ennen kaikkea tarina kahdesta Johnista. Yksi on Carmack, teknologiavelho ja toinen taas Romero, visionääri ja pelialan rocktähti. Reilussa 350 sivussa käydään läpi paitsi Johnit kuuluiksisi tehneen id-pelitalon historia, myös sitä edeltävä aika ja Romeron suhteen id:n jälkeistäkin aikaa Ionstormilla ja Monkeystone Gamesilla. Moninpelikulttuurin kehittyminen, keskustelu videopeleistä ja erityisesti niiden väkivaltaisuudesta saavat myös runsaasti sivutilaa, omalta kannalta ehkä vähän liikaakin.

Erityisesti kirjan jälkipuoliskoa värittävät miltei kaikkien mahdollisten tahojen väliset riidat, mutta erityisesti Carmack vs. muu id:n henkilökunta -kädenvääntö on tarkassa syynissä. Tästä voi ottaa paljon oppia huonosta tiimityöskentelystä ja erityisesti kommunikaation merkityksestä.

Kirjaa lukiessa tuntuu kokoajan, että pienet yksityiskohdat tähtäävät nykyhetkeen (joka kirjan julkaisun aikana oli vielä tulevaisuutta), erityisesti Carmackin intohimo virtuaalimaailmoja kohtaan pisti silmään, miekkonenhan siirtyi virtuaalitodellisuuslaseja kehittävän Oculus VR:n teknologiajohtajaksi vuonna 2013.

Ainakin tällaiselle pelejä harrastuksenaan kyhäilevälle kirja on todella kiinnostavaa luettavaa. En ole koskaan pitänyt erityisen paljoa Doomista tai Quakeista, mutta se pelinkehitysprosessi ja ylipäätään Johnien menestyksen hullut vuodet pakottavat lukemaan vielä vähän lisää.

Luin kirjan Google Booksin kautta, hintaa teokselle taisi kertyä vähän yli kympin, joten mistään vararikkoon johtavasta sijoituksesta ei voida puhua. Olemassa on toki fyysinen ja hyväksi haukuttu audioversiokin. Suomennosta ei (taida) olla olemassa.

Share This:

Kymmenen kysymyksen haaste

Törmäsin Pelit.fi:n kumppaniblogissa Level Up! kymmenen kysymyksen haasteeseen ja vaikka blogipostauksen naputteluun ei allekirjoittanutta haastettukaan, päätin tunkea mukaan.

1. Koska aloitit pelaamisen ja millä laitteella?

Lautapelejä nyt on tullut pelattua siitä asti kun henkinen kehitys on sen sallinut, mutta tietokonepelien pariin pääsin siinä kuuden vuoden kypsässä iässä kun kotiin saapui 486-prosessorilla varustettu tietokone joskus vuoden 1993 paikkeilla. Paljoahan kalliilla ja hämmästyttävällä kapistuksella ei saanut tehdä, mutta pääsi sillä sentään Skifreetä, Rodents Revengeä ja muita pikkupelejä pelaamaan!

Jatka artikkeliin Kymmenen kysymyksen haaste

Share This: